Heh, kello on aika vähän vielä ja väsyttäisikin. Heräsin tuossa puoli kuudelta vaikka valvoin jopa puoli kahteentoista asti. Sitä se lääkityksen muutto tietää aina kun ei ole vielä tottunut uuteen annostukseen. Risperidon siis laskettiin 2mg:stä yhteen, tarkoituksena lopettaa se jossain vaiheessa. En koskaan ole edes tarvinnut sitä, en edes tiedä miksi se minulle määrättiin kun psykoottinenkaan en ole koskaan ollut. Lisääkin lääkemuutoksia on tulossa, nykyinen Cipralex luultavasti vaihdetaan Sertraliniin koska tuosta nykyisestä ei hyötyä tunnu olevan eikä annostusta voi kuulemma enää nostaa. Sertralinia söin joskus vuosia sitten eikä siitä ollut mitään hyötyä mutta nykyinen psykiatri sanoi että annos oli ollut niin pieni että jos se ei nyt auta niin sitä voi nostaakin. Palaveri oli siis juuri edellispäivänä ja siellä mietittiin näitä juttuja paljon, Muuttamaankin pitäisi vihdoin päästä toukokuussa, toivottavasti pitävät lupauksensa. Lähetin eilen asuntohakemuksenkin. Pitäisi vaan päästä jonnekin töihin, en mitään kunnollista jaksa tehdä mutta ajattelin että voisin mennä vapaaehtoistyöhön kirpputorille. En ole siinä kunnossa että jaksaisin edes ajatella kunnon työntekoa, eikä se nyt edes onnistuisi koska olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Sain senkin tietää vasta vähän aikaa sitten, eihän noista minulle mitään ole kerrottu. Mutta ihan hyvä vaan, saan keskittyä itseni parantelemiseen eikä tarvitse stressata niin hirveästi, vapaaehtoistyössäkin on ihan tarpeeksi stressattavaa. Toivottavasti nyt kuitenkin pääsen sinne kun muuten en välttämättä pääse edes muuttamaan. Kun psykiatri toitottaa syrjäytymisvaarasta enkä saa olla kokonaan tekemättä mitään. Olisi kyllä hyvä jos pääsisin toukokuussa muuttamaan kun sitten pääsisin vielä vähän aikaa puhelemaan nykyiselle psykologilleni, elokuun jälkeen se ei sitten onnistu enää kun täytän 23 ja siirryn aikuispuolelle. Tuo nykyinen kun on nuorten psykologi. Pelottaa sekin ihan kauheasti, tuskin löydän enää niin hyvää psykologia, se on ainoa hyvä psykologi jolla olen käynyt, muut ovat olleet ihan kamalia. Että paljon muutoksia luvassa..Maltan tuskin odottaa että pääsisin muuttamaan ihan omaan kotiin, olen odottanut sitä jo vuosia. Sitten saa sisustaa kunnolla ja hankkia lisää huonekaluja, tähän asuntoon kun ei mahdu edes sohvaa. Tai mahtuisihan se jos luopuisin kirjoituspöydästä ja toisesta nojatuolista mutta en halua, odotan mieluummin isompaa asuntoa. Sitten aion ostaa kissankin, ajattelin ensin että ostan ensin koiran mutta totesin että ehkä on järkevämpää ostaa ensin kissa ja sitten koira, koira vaatii kuitenkin niin paljon enemmän enkä tiedä olisinko vielä valmis sen hoitamiseen. Pitää sitäkin vielä odottaa. Olen miettinyt paljon että millaisen kissan haluaisin, rotukissan vai maatiaisen, minkä värisen ja kumpaa sukupuolta.  Tulin siihen tulokseen että vaikka turkkilainen angora olisi todella hieno kissa niin taidan kuitenkin ostaa maatiaisen, tykkään niistä yleensä tosi paljon. Eihän kaikki ole nättejä ja paljon on erilaisia ja eri luonteisia mutta suurin osa niistäkin on mukavia kissoja. Eikä maksa montaa satasta:D Toisaalta haluaisin ehkä musta kissan, olen aina pitänyt siitä väristä kissoissakin, mutta toisaalta olisi hienoa sellainen kilpikonna valkoisella jollainen minulla olikin joskus. Se oli hieno kissa ja niin kauniskin. Mutta jouduttuani pois kotoa, se jäi äidilleni ja kerran se pääsi livahtamaan parvekkeelle ja putosi kaiteelta, eipä sitä kissaa enää näkynyt. Kai se juoksi jonnekin paniikissa, kuitenkin äiti asui keskustassa jossa on aika vilkas liikenne, ei se sitten jäänyt odottelemaan että joku löytäisi sen. Ikävä on vieläkin kova. Unelmakissani olisi kuitenkin väriltään mustasavu. Sellainenkin minulla oli joskus, se oli myös niin upean värinen ja luonteeltaan täydellinen. Unelmieni kissa josta jouduin luopumaan.. Olisi niin hienoa saada luonteeltaan ja ulkonäöltään saman tyyppinen kissa, noita mustasavuja maatiasia ei vaan tunnu olevan kovin paljon. Ja jos sellaisia on myynnissä niin ne yleensä menevätkin tosi nopeasti. Mutta katsellaan nyt, onhan sitä muunkin värisiä kissoja joista tulee sellainen tunne että tuon minä haluan. Eikä se väri tietenkään ole tärkein asia vaan luonne ja terveys, niistä asioista en halua tinkiä, En halua mitään sairaaksi jalostettua rotukissaa, niin kuin persialaista, vaan haluan kissan jolla on suuremmat mahdollisuudet elää terveenä ja pitkään. Kissan sukupuolella sen sijaan ei varmaan ole minulle mitään merkitystä, joka tapauksessa leikkautan sen eikä niillä niin kovia luonne-erojakaan ole että osaisin valita kumman haluaisin. Joten pääpaino tulee olemaan luonteessa ja terveydessä, ja onhan se kiva jos kissa on se näköinenkin että haluan katsella sitä mahdollisesti seuraavat 20 vuotta. En halua rumaakaan kissaa, eihän sekään olisi mukavaa jos ei oman kissan kauneutta voisi ihailla ja jos ajattelisin koko ajan että "olisinpa ottanut kauniimman kissa", ei olisi kivaa. Ajattelin laittaa tähän vielä kuvan kauniista Delenasta, se vaan kasvaa ja kaunistuu.