Juu, nyt on vuokrasopimus allekirjoitettu ja vielä pitää odottaa että edunvalvoja maksaa vakuusmaksun niin saan avaimet:) Jestas kun jännää, tätä olen odottanut monta vuotta. Kuusi pitkää vuotta laitoksissa, kohta se on vihdoin ohi. Luulin niin monta kertaa ettei muuttaminen omaan kotiin onnistuisi koskaan, melkein menetin toivoni. Kävin katsomassakin uutta asuntoa, se on kaunis, niin kodikas. Kaksio se on, iso olohuone ja makuuhuone ja ihana keittiö missä on kauniin vaalean siniset kaappien ovet. Tavallaan olen niin onnellinen, mutta myös todella peloissani kun en ole koskaan asunut aivan yksin. Onneks äiti asuu alakerrassa pikkusiskon kanssa ja isosisko asuu viereisessä talossa:D Toinen mikä jännittää koko ajan vaan enemmän, on se psykologin vaihto, taisin siitä jo kirjoittaakin tänne. En vaan osaa sopeutua ajatukseen etten näe nykyistä psykologia sitten enää ikinä, tulee oikeasti ikävä. Ainoa hyvä psykologi jolla olen käynyt ja sitten olen liian vanha käymään sen luona, on se inhottavaa. Tuskin täälläpäin edes on montaa psykologia, en tiedä sitten onko yksikään sopiva minulle, harva oikeasti ymmärtää ongelmiani ja jaksaa auttaa. Ja kun tuntuu etten vielä pärjää ilman psykologia, tarvitsen ihmisen jolle voin kertoa huoliani, joka kuuntelee ja yrittää auttaa. Katsellaan sitten miten käy. En jaksaisi odottaa että saan ostettua kissankin itselleni, sitten en ainakaan olisi koskaan yksin. Haluaisin mahdollisimman seurallisen kissan jonka kanssa voisi leikkiä, nukkua, katsoa telkkaria ja kaikkea. Mutta eiköhän se sitten jossain vaiheessa onnistu kun on kämppä kunnossa ja raha-asiat mallillaan:) Sitä odotellessa voin touhuta äidin ja siskon kissojen kanssa, ne on tosi söpöjä:)